Hups, blogin aloittamisesta on jo reilusti yli puoli vuotta. Puolustuksekseni on todettava, että aloitin uudet työt ja se vei ajatuksia muihin suuntiin. Ja olin laiska: blogissa olisi muistettava kirjoittaa lyhyitä juttuja säännöllisesti, ei megaluokan artikkeleita kerran vuodessa. Tuumasta siis (taas) toimeen.
Vaalit lähestyvät. Keskustelut kuumenevat. Rajapinnat ja kompromissit haudataan isolla melulla vaalien yli. Ja ehkä vain noin 10% kansasta seuraa tätä kaikkea samalla intensiteetillä kuin politiikan ytimessä pyörivät. Sirkus on taas kaupungissa, hyvä niin.
Yksi tämän vaalin keskeisimmistä teemoista on maahanmuutto. Tai ainakin keskustelu siitä. Tai ainakin niiden mollaaminen, jotka ovat täysin eri mieltä tästä asiasta. Tai mistä tahansa asiasta. Itse asiassa nyt kun asiaa mietin, ei näissä vaaleissa ole mitenkään kovin konkreettisesti keskusteltu maahanmuuttopolitiikasta. Perussuomalaisten nousu on vaan saanut sen tuntumaan siltä, kuin siitä keskusteltaisiin. Enemmän keskustellaan tahtotilasta, eikä siinä tunnuta pääsevän puusta pitkälle.
Näissä vaaleissa on monia varsin hyviä ja osaavia ja keskustelevia maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita, joilla on hyvin konkreettisiakin esityksiä Suomen lainsäädäntöön ja kotouttamiskäytäntöihin. Valitettavasti he eivät kuitenkaan näy siinä mittakaavassa kuin heidän ehkä ajankohtaisuutensa vuoksi tulisi näkyä. Miksi?
Koska he ovat ja näköjään myös pysyvät marginaalissa puolueissa. Kaikki puolueet unelmoivat sellaisista maahanmuuttajataustaisista ehdokkaista, jotka ovat riittävän edustuskelpoisia ulkonäön puolesta, osaavat sanoa ehkä jotain koherenttia asioista mielellään mahdollisimman vähäisellä aksentilla ja osaavat pysyä poissa jaloista, kun oikeita vaaleja käydään. Sitten voidaan paukutella henkseleitä ja todeta – kukin puolue tavallaan – että katsokaas, me hanskaamme tämänkin väestönosan. Ei me olla mitään persuja, kato. Paitsi tietenkin…no, niin.
Jotta maahanmuuttajataustainen ehdokas menisi joskus läpi eduskuntaan (kuten totta vie rupeaisi jo olemaan aika), hänen tulisi saada paljon ääniä myös ”omiensa” ulkopuolelta eli ”kantaväestöltä”. Puolueilla, lehdistöllä, äänestäjillä ja itse mamu-ehdokkailla hämärtyy usein se, että vaikka teemana kärjessä olisi maahanmuuttokysymykset, nämä ihmiset osaavat yleensä myös muita asioita. Näitä pitäisi jotenkin kaivaa ja tuoda aktiivisesti esiin, eikä kaventaa heidän osaamistaan ”mamuuteen”, joka ei ainakaan tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä kanna kovinkaan pitkälle. Äänestäjät tarvitsevat porkkanaksi myös jotain, johon he voivat samaistua ehdokkaassa.
Niin kauan kuin maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita käsitellään poliittisen sirkuksen eksoottisina eläiminä, he myös pysyvät poissa päätöksenteosta. Niin kauan kuin ei ole yhtäkään maahanmuuttajataustaista kansanedustajaa, ei puolueet tai äänestäjät ota näitä ehdokkaita tosissaan. Niin kauan kuin näitä ehdokkaita ei oteta tosissaan, Suomessa elävät maahanmuuttajat pysyvät marginaalissa ja jonain, jota päättäjät voivat aina käsitellä objektina, ei subjektina. Niin kauan kuin maahanmuuttajat pysyvät objekteina, niin kauan he kokevat olevansa ulkopuolisia. Niin kauan kuin he kokevat olevansa ulkopuolisia, he OVAT ulkopuolisia. Silloin voidaan törsätä vaikka tsiljoona euroa kotouttamiseen turhaan, koska se ei tule kantamaan hedelmää. Ja sitten me kaikki olemme, kauniisti ilmaistuna, nesteessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti